Miljoonan kirjan lukeminen
ei vedä vertaa yhden lauseen ymmärtämiselle.
Jos joku kysyy, sano:
Tunne mielesi sellaisena kuin se on.
– Ryokan
Mielikuvitusrajan piirtäminen on Egoteko
Älyllisesti (tai sitten vähemmän älyllisesti) maailmaa tarkasteleva turvautuu asioiden erittelyyn ja pyrkii nimeämään kohtaamiaan ilmiöitä. Minä ja sinä. Tämä, tuo ja se. Erillisyyden tunne syntyy ihmisen mielessä ja raja piirtyy omalle paikalleen mielikuvituksen tuotteena. Syntyy mielikuvitusrajoja. Inhimillisestä erheestä johtuen kokonaisuuden kokeminen jää havainnoimatta, se että ihminen on yhtä ympäristönsä, muiden ihmisten ja kansojen, eläinten ja hengittämänsä ilman kanssa. Tämän ja tuon välinen tila muodostaa ongelman, joten siihen piirretään raja. Jos tämä ja tuo sekoittuvat, (raja katoaa) egon pieteetillä rakentama hierarkinen hallinnan tunne häviää ja se jos mikä on pelottavaa. Ego pelkää että se on jotain vähemmän ilman mielikuvitusrajoja, ilman pesäeron tekemistä asioihin joista se ei pidä, jotka eivät tue sen olemassaoloa. Ego ei pysty elämään rajattomassa maailmassa, jossa kaikki ovat yhtä.
Päivän ajatuskiteymä
Asioissa ja ilmiöissä sinänsä ei ole mitään ymmärrettävää. Niiden ymmärtäminen (joka tapauksessa rajallisesti) muuttaa niiden perusluontoa. Ymmärtäminen lokeroi, pilkkoo ja jättää huomioimatta ulottuvuuksia. Asiat ja ilmiöt vain ovat, ne ovat juuri sellaisia kuin niiden pitääkin olla.
Kuka Minä olen?
Kuka Minä olen? Sanotaan, että vesi ihmiskehossa vaihtuu keskimäärin 96 tunnin välein. Ihmiskehon luusto uusiutuu noin 11 vuoden välein ja pehmeämmät kudokset vaihtuvat uusiin 2-3 vuoden välein. Yleisesti summataan, että ihmiskeho uusiutuu täydellisesti 7 vuoden välein. Näin ajateltuna ihminen ei ole sama nyt kuin oli 7 vuotta sitten, edes fysiologisesti. Miten ihminen sitten voi olla sama mieleltään jos keho on alituisessa muutoksessa? Olenko lainkaan sama henkilö nyt kuin mitä olin viime vuonna, viikko sitten, eilen? Olenko enää edes sama ihminen kuin olin hetki sitten, tätä tekstiä kirjoittamaan aloittaessani? Sanotaan, että myös ihmisen psyyke on jotain liikkuvaa, alati muuttuvaa ja soljuvaa. Edes se ei ole hetkeäkään paikallaan, vaan on jo nyt erilainen kuin hetki sitten. Näin ollen ”minuus” on perinteiseen minäkuvaan verrattuna jotain hyvin hähmäistä, ei mitään solidia, vaan kuin puron vettä, jossa joka hetkellä liikkuu eri vesimolekyylit, partikkelit ja pinnalla kelluvat satunnaiset roskat ja muut sattumat. Hitaasti mutta varmasti kaikki tuo on liikkeessä. Vain puron uoma reunoineen pysyy paikallaan. Mikä sitten ihmisessä voi olla tämä ”uoma”, astia jossa kaikki muuttuu? Se on tietoisuus, joka on kuin teflonia kaikelle ohivirtaavalle. ”Minä” on tuo puron uoma, tietoisuus, jossa kaikki muutos tapahtuu. "Minä" on käsillä olevan hetken peili. ”Minä” olen kokemus hetkessä.
Jatkuvasti muuttuva psyyke saa myös kaiken ulkoisen näyttämään erilaiselta nyt kuin hetki sitten. Vaikka ulkoinen pysyisi muuttumattomana, tapamme ajatella ja tarkastella sitä muuttuu ja siksi mikään ulkoinenkaan ei enää toisella kertaa koettuna tunnu täsmälleen samalta. Tietoinen minä näkee asiat niin kuin ne ovat ja näin ajateltuna kaikki sisäinen ja ulkoinen muutoskin vain on, muutos tapahtuu. Tietoisuus toteaa että ”niin on”. Ohivirtaavat asiat eivät olekaan hyviä eivätkä pahoja, vaan tietoisemmin tarkasteltuna ne ovat juuri sellaisia kuin niiden pitääkin olla. Tämä käsillä oleva hetki (joka on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, erilainen kuin äskeinen hetki, erilainen kuin tuleva hetki) on tietoisemmin havaittuna yhtä kuin tietoisempi minäkokemus. Vallitsevan tilanteen läsnäolevampi kokeminen on yhtä kuin joen uoma, ”minä”. Niinpä oleelliseksi muodostuukin hetken tietoinen kokeminen juuri sellaisena kuin se on. ”Minä” voi olla vain nyt, läsnä tässä hetkessä. Tämä kokemani hetki olen ”Minä”.
Jatkuvasti muuttuva psyyke saa myös kaiken ulkoisen näyttämään erilaiselta nyt kuin hetki sitten. Vaikka ulkoinen pysyisi muuttumattomana, tapamme ajatella ja tarkastella sitä muuttuu ja siksi mikään ulkoinenkaan ei enää toisella kertaa koettuna tunnu täsmälleen samalta. Tietoinen minä näkee asiat niin kuin ne ovat ja näin ajateltuna kaikki sisäinen ja ulkoinen muutoskin vain on, muutos tapahtuu. Tietoisuus toteaa että ”niin on”. Ohivirtaavat asiat eivät olekaan hyviä eivätkä pahoja, vaan tietoisemmin tarkasteltuna ne ovat juuri sellaisia kuin niiden pitääkin olla. Tämä käsillä oleva hetki (joka on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, erilainen kuin äskeinen hetki, erilainen kuin tuleva hetki) on tietoisemmin havaittuna yhtä kuin tietoisempi minäkokemus. Vallitsevan tilanteen läsnäolevampi kokeminen on yhtä kuin joen uoma, ”minä”. Niinpä oleelliseksi muodostuukin hetken tietoinen kokeminen juuri sellaisena kuin se on. ”Minä” voi olla vain nyt, läsnä tässä hetkessä. Tämä kokemani hetki olen ”Minä”.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)