Innostuin pitkästä aikaa kirjoittamaan blogiini, kun luin nomadielämää elävien Päivin ja Santerin uusimman kirjan. Kirja herättää paljon ajatuksia. Siinä mm. muistutetaan, että aikataulut ja tiukat viikkorutiinit kalentereineen ovat vain yksi olemisen muoto. Benediktiiniläiset loivat aikanaan piiskan pitääkseen ihmisruumiin työssä, koska kokivat että toimettomuus oli syntiä. Pitääkö joutilaisuudesta todella potea syyllisyyttä? Kirjassa on muutamia hyviä menetelmiä sen pohdiskeluun, mikä elämässä lopulta on tärkeää.
Kirjasta jää kuitenkin sellainen olo, että se pyrkii ikäänkuin perustelemaan Päivin ja Santerin nomadielämää ja matkustelua maailmalla. Voiko vapaa olla maailmallakaan, jos kantaa mukanaan huolta vapaudettomuudestaan? Kirjassa vapaus (ja vapaudettomuus) kytketään mm. yhteiskuntaan, maailmantalouteen ja näkymättömään vallan muotoon, ns. biovaltaan. Vasta kirjan loppusanoista löytyy lause:" Onnellisuus tulee sisäisestä vapaudesta, jota voi toteuttaa monin tavoin". Sillä eikö lopulta ole niin, että me kaikki olemme vapaita. Juuri nyt. Emme vain tiedä sitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti