Vapauttaako kirkko sinut henkisen kasvun vastuusta?

Lähimmäisenrakkaus on kristillisessä teologiassa toisten ihmisten huomioon ottamista ja kunnioittamista. Tai kuten Espoon Piispa Tapio Luoma sanoo: "suvaitsevaisuus jättää puolitiehen, lähimmäisenrakkaus vie perille". Mutta miksi kummassa juuri kristilliseen vakaumukseensa vedoten niin moni kansanedustaja ja aktiivi vastusti tasa-arvoista avioliittolakia? Olenkin alkanut ajatella, että uskonnolliset opinkappaleet sinällään ovat kaksiteräinen miekka ja saattavat etäännyttää henkilökohtaisesta henkisen kasvun vastuusta. Maailma muuttuu valmiiden opinkappaleiden myötä ehkä selkeämmäksi, mutta myös mustavalkoisemmaksi, urautuneemmaksi, rajatummaksi, eikä sokeita pisteitä pysty välttämään. Siinä missä monelle ei-kristitylle oli päivänselvää, että tasa-arvoisessa avioliittolaissa oli perimmiltään kyse nimenomaan lähimmäisenrakkaudesta, näkivät monet kristityt tilanteen kompleksisemmin, haastavammin, täynnä muttia ja päänsärkyä. Ihan vain muistutuksena, hyvä kristitty, uskontosi ydinkappale on tässä: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt. 22:37)