Jäävettä, kiitos!

Avantoon astuessani (jo ties kuinka monetta kertaa elämässäni) päähäni pälkähti kohdata kylmä vesi tietoisempana, hetkeen sidotumpana kokemuksena, olemalla enemmän läsnä. Pyyhin päästäni kaiken mikä kylmään veteen liittyi, kaiken mitä olin sen tiimoilta oppinut elämäni varrella. Päässäni ei ollut enää informaatiota siitä kuinka monta minuuttia jäisessä vedessä johtaa hypotermiaan. Ei ollut tietoa vilustumisesta, flunssasta tai kuumeesta. Ei ollut tietoakaan kivusta, tuskasta tai epämääräisestä kylmään liittyvästä pelosta. Eikä mitään muutakaan. Pääni oli tyhjä ja ajatuksista pimeä kuin tammikuinen ilta. Oli vain minä ja kylmä vesi. Kolmannella yrittämällä onnistuin jo mielestäni erinomaisen hyvin: olin läsnä, koin kylmän veden, enkä mitään muuta.