Viisauskylpyjä lapsille
Joitakin vuosia sitten kuulin somalinaisen suusta afrikkalaisen sanonnan. Sanonta kuuluu tokaista ääneen hetkellä jona kuulee vanhuksen kuolemasta, ja tuo sanonta menee kaikessa lyhykäisyydessään näin:"Kirjasto on palanut." Tuo kaunis sanonta jäi muhimaan päähäni; paitsi että se pistää miettimään kuinka monta kirjastoa joka päivä palaakaan, se pistää ajattelemaan että ehkä meillä olisi jotain opittavaa vanhuksilta. Ennen tulipaloa ihminen ammentaa viisautta itseensä läpi elämänsä, toisinsanoen kerää kirjoja kirjastoonsa. Sitten tuo vaivalla kerätty viisaus katoaa avaruuspölyksi elävien ulottumattomiin sillä hetkellä kun vanhaksi elänyt ummistaa silmänsä viimeistä kertaa. Surullista. Pari kuukautta sitten tulin miettineeksi asiaa joka ajatuksellisesti taisi olla jonkinlainen vastaisku edelliselle. Ehkei ajatus olisikaan niin huono: miksei päiväkoteja ja vanhainkoteja voisi yhdistää saman katon alle? Kun tuo perhekeskeisyys on vieraannuttanut vanhukset lapsista, pystyisikö yhteiskunta luomaan vanhan ja luonnollisen yhteyden takaisin? Mitä jos lapset saisivat jo pienestä pitäen mukavan perehdytyksen kirjaston saloihin, kunnon viisauskylvyn ennen kouluun menoa, loppuelämäksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kaunis ja tärkeä ajatus. Olet mielestäni oikeassa siinä, että vieraantumista on tapahtunut, mutta voisiko ajatella, että kenties yhteiskunta ei kykene luomaan sitä yhteyttä takaisin? Kenties me itse vain voimme sen tehdä, aloittaen itsestämme, koska meissä piilee syntymästä lähtien aivan valtava kirjasto sisällämme? Ja jos meillä on lapsia, kuinka kaunista olisikaan ajatella, että kaikkia lapsia voitaisiin kasvattaa rakkaudella ja lempeydellä, jos meillä aikuisilla olisi parempi olla, jos olisimme enemmän sinut itsemme ja ympäröivän maailmamme kanssa?
Kirjoitat viisaita sanoja, Tomppa.
Lähetä kommentti