Lapsena vaivuin transsiin

Tiistaina, 3. Tammikuuta, 2006: Illalla Anna Bornsteinin ”Arkipäivän psykologiaa buddhalaisittain” –kirjaa lukiessa muistin äkkiä väläykseltä tapahtuman lapsuudestani. Tuossa Annan kirjassa käsiteltiin onnellisuuden etsimistä sisältäpäin ja sitä kuinka vain täydellinen keskittyminen ja sisäänpäin kääntyminen voi avata henkisiä ovia. Tämä tuntui jotenkin hyvin tutulta. Muisto lapsuudesta välähti mieleeni. Ensimmäisellä koululuokallani minulla oli tapana mennä koulun jälkeiseen päivähoitoon. Siellä sitten kerran istuuduin lukemaan jotain kirjaa nurkassa olevalla sohvalla. Vaivuin niin syvään keskittyneisyyden tilaan kirjaa lukiessa että sitä voitaneen jo hyvällä syyllä kutsua transsiksi. Havahduin transsista vasta kun päiväkodin hoitaja hyvin vihaisesti kutsui minua syömään. Ruokapöytä oli katettu jo aikaa sitten ja muut söivät pöydän äärellä. Minua oli kutsuttu ruokailemaan jo monta kertaa mutten ollut kuullut. En ollut havahtunut edes kattauksen ääniin, kiliseviin lautasiin tai tömähteleviin tuolinjalkoihin. En ollut huomannut mitään ympärilläni pitkään aikaan. Taisin vähän pelästyä kokemusta ja muistan että varoin myöhemmin keskittymästä yhtä voimakkaasti. Nyt kuitenkin ymmärrän että vain vastaavanlainen keskittyminen voi johdattaa minua eteenpäin.